Säännöt
1. Yhdistyksen nimi
Yhdistyksen nimi on Dumppi ry. ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
2. Yhdistyksen tarkoitus
Yhdistyksen tarkoitus on toimia Jyväskylän yliopistonpääaineenaan tietojenkäsittelytiedettä ja tietojärjestelmätiedettä lukevien opiskelijoiden yhdyssiteenä, tukea heidän opintojaan, harrastuksiaan ja ammatillisia sekä sosiaalisia pyrkimyksiään ja lisätä heidän yhteiskunnallista aktiivisuuttaan.
3. Tarkoituksen toteutus
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys pyrkii edistämään opintodemokratiaa ja opintoyhteistyötä, järjestää tiedotus-,keskustelu-, esitelmä- ja huvitilaisuuksia sekä opintoretkiä, antaa opinto-ohjausta sekä harjoittaa muuta samantapaista toimintaa. Lisäksi yhdistys pitää yllä yhteyksiä yliopistoon, muihin opiskelijayhteisöihin ja informaatioteknologian alan järjestöihin ja osallistuu erityisesti informaatioteknologian opiskelijain valtakunnalliseen yhteistyöhön.
4. Yhdistyksen jäsenyys
Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla henkilö, joka opiskelee Jyväskylän yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä tai tietojärjestelmätiedettä tai jonka yhdistyksen hallituksen kokous muuten hyväksyy jäseneksi. Yhdistyksen kannattajajäsen voi olla entinen varsinainen jäsen tai hallituksen hyväksymä muu henkilö. Kunniajäsenekseen yhdistys voi hallituksen esityksestä kutsua ansiokkaan henkilön, joka on antanut siihen suostumuksensa. Varsinaisen jäsenen erottamiseksi tarvitaan koko hallituksen yksimielinen päätös.
5. Jäsenmaksut
Henkilö voi olla yhdistyksen jäsen vasta maksettuaan liittymismaksun. Jäsenen on maksettava vuosimaksu ennen asianomaisen vuoden syyskokousta. Jäsenellä, joka ei ole maksanut erääntynyttä vuosimaksuaan, ei ole äänivaltaa yhdistyksen kokouksissa, jos maksua ei suoriteta seuraavan vuoden syyskokoukseen mennessä, hän menettää jäsenyytensä hallituksen päätöksellä. Liittymis- ja vuosimaksujen suuruuden määrää yhdistyksen syyskokous seuraavaksi kalenterivuodeksi. Maksut voivat olla eri suuruiset varsinaisille ja kannattajajäsenille. Kunniajäsenet ovat vapaat jäseenmaksuista.
6. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen varsinaiset kokoukset ovat syys- ja kevätkokous.Ylimääräinen kokous on pidettävä, jos varsinaisista jäsenistä vähintään kolmekymmentä (30) tai kymmenesosa äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii ilmoittamiensa asioiden käsittelyä varten. Tällöin kokous on kutsuttava koolle kolmen viikon kuluessa vaatimuksen jättämisestä. Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Syys- ja kevätkokouksista sekä ylimääräisistä kokouksista on tiedotettava vähintään yhtä (1) viikkoa aikaisemmin yhdistyksen käytettävissä olevilla ilmoitustauluilla Jyväskylän Yliopistossa. Hallitus voidaan kutsua koolle kokouskutsulla, joka on tiedotettava hallituksen ja yhdistyksen jäsenille sähköpostilla sekä yhdistyksen www-sivujen kautta vähintään kahta (2) työpäivää aikaisemmin.
7. Kokousten äänivaltaisuus
Yhdistyksen kokouksissa ovat äänivaltaisia vain yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Kannattaja- ja kunniajäsenillä on puheoikeus.Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen, jos jäävittömiä äänivaltaisia jäseniä on vähintään kymmenen (10). Hallituksen kokouksissa äänivaltaisia ovat vain hallituksen jäsenet. Hallituksen kokous on päätösvaltainen, jos paikalla on puheenjohtaja ja vähintään viisi (5) hallituksen jäsentä.
8. Yhdistyksen hallitus
Yhdistyksen hallitus valitaan kalenterivuodeksi kerrallaan yhdistyksen syyskokouksessa. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja sekä vähintään kolme (3) jakorkeintaan yksitoista (11) muuta jäsentä. Puheenjohtajan ollessa estyneenä kaikki näiden sääntöjen hänelle antamat oikeudet ja velvollisuudet kuuluvat varapuheenjohtajalle. Yhdistyksen kokous voi pyynnöstä myöntää hallituksen jäsenelle eron tehtävistään kesken toimikauden. Tällöin hänen tilalleen valitaan uusi henkilö yhdistyksen kokouksessa. Yhdistyksen kokous tai hallitus voi perustaa apuelimiä suorittamaan erityistehtäviä, ei kuitenkaan sellaisia, jotka yhdistyslain mukaan tai näiden sääntöjen mukaan kuuluvat hallitukselle.
9. Nimenkirjoitusoikeus
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja kaksi yhdessä.
10. Yhdistyksen syyskokous
Yhdistyksen syyskokous pidetään marras- tai joulukuussa. Siinä vahvistetaan liittymis- ja vuosimaksut, toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaksi vuodeksi, valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja ja muut hallituksen jäsenet, valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa tarkistamaan yhdistyksen seuraavan vuoden taloutta ja hallintoa.
11. Yhdistyksen kevätkokous
Yhdistyksen kevätkokous pidetään helmi- tai maaliskuussa. Siinä esitetään edellisen vuoden toimintakertomus, tilikertomus ja tilintarkastajien lausunto, päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä entiselle hallitukselle ja mahdollisille tilivelvollisille.
12. Yhdistyksen tilit
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilintarkastajille on vähintään neljä (4) viikkoa ennen kevätkokousta luovutettava tilit, hallituksen laatima toimintakertomus ja heidän vaatimansa muut hallintoa koskevat asiakirjat. Tilintarkastajien tuleevähintään kahta (2) viikkoa ennen kevätkokousta antaa hallitukselle kirjallinen, yhdistyksen kokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan yhdistyksen hallinnon ja tilien tarkastuksesta. Toimikautensa aikana tilintarkastailla on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksissa ja tutustua koska tahansa yhdistyksen tileihin ja muihin sen hallintoa koskeviin asiakirjoihin.
13. Sääntömuutokset
Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutos tai lisäys, jos joko vähintään kolme neljäsosaa yhdistyksen kokouksessa annetuista äänistä kannattaa sitä yhdessä kokouksessa tai ehdotus hyväksytään yksinkertaisella äänten enemmistöllä ja sitä kannattaa seuraavassa, aikaisintaan viikon kulutta pidettävässä yhdistyksen kokouksessa kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.
14. Yhdistyksen purkaminen
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden välillä on kulunut vähintään seitsemänvuorokautta.
15. Yhdistyksen purkamisen seuraukset
Jos yhdistys purkautuu tai lakkautetaan, sen omaisuus siirtyy Jyväskylän yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselle tietojenkäsittelytieteiden ja tietojärjestelmätieteiden kurssikirjallisuuden hankkimiseen.











