Hallitustehtävät

Hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden tehtävät.

 

Puheenjohtaja

Edustaa ensisijaisesti Dumppia ja valvoo yhdistyksen etuja erilaisissa sidosryhmissä ja tapahtumissa. Suunnittelee ja vetää hallituksen kokoukset, sekä johtaa puhetta niin kokouksissa kuin niiden ulkopuolellakin. Toimeenpanee ideat, suunnittelee, toimintaa ja tapahtumia yhdessä muun hallituksen kanssa sekä organisoi ja valvoo hallituksen toimintaa pitäen langat käsissään. Toimii varapuheenjohtajan kanssa yleisten suuntaviivojen vetäjänä yhdistyksen toimintaa koskien, nyt ja tulevaisuudessa. Puheenjohtaja seuraa tehtyä toimintasuunnitelmaa ja budjettia, sekä tarkistaa kokousten pöytäkirjat.

 

Varapuheenjohtaja

Avustaa puheenjohtajaa kaikissa tämän tehtävissä sopimuksen ja tilanteen tarpeen mukaan. Toimii yleisenä ”jokapaikan höylänä” yhdistyksen päivittäisessä toiminnassa.

 

Rahastonhoitaja

Vastaa budjetin seurannasta pitkin vuotta sekä hoitaa kirjanpidon, laskujen maksun ja tapahtumien laskutuksen muilta tahoilta. Pitää huolta tarvittavien asiakirjojen arkistoinnista ja yhteydenpidosta pankin kanssa.

 

Sihteeri

Huolehtii hallituksen kokousten pöytäkirjojen laatimisesta kokouksen aikana ja niiden puhtaaksikirjoittamisesta, arkistoinnista sekä jakelusta jäsenistölle.

 

Yritysvastaavat

Hankkivat Dumpille paitsi varoja, myös tutustumismahdollisuuksia ja yhteyksiä dumppareiden ja yritysten välille: hoitavat sopimusten suunnittelun ja solmimisen yhteistyöyritysten kanssa ja pyrkivät laajentamaan ja kehittämään yhteistyömahdollisuuksia. Tapahtumien osalta vastuussa yritys- ja rekrytointi-iltojen sekä muiden yhteistyötapahtumien järjestämisestä. Yritysvastaavia on hallituksessa kaksin kappalein.

 

Koulutuspoliittinen vastaava

Hoitaa ainejärjestön alkuperäistä ja perimmäistä tehtävää valvoen opiskelijoiden etua. Vastaa kurssipalautteiden koostamisesta ja muun opiskelijapalautteen välittämisestä. Pitää yhteyttä JYY:hyn, laitokseen ja tiedekuntaan sekä tiedekuntaneuvoston opiskelijajäseniin ja osallistuu tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan opetuksen ja opiskelumahdollisuuksien kehittämiseen.

 

Abi- ja fuksivastaava

Vastuussa fukseista syksyisin ja keväisin: suunnittelee vOppaan muiden ainejärjestöjen kanssa, huolehtii Dumpin tiedotuksesta fukseille, organisoi tutoroinnin, suunnittelee fuksiaiset ja toimii yleisenä yhteyshenkilönä fukseille. Lisäksi osallistuu abien rekrytointiin ja heille tiedottamiseen yhdessä tiedekunnan kanssa.

 

Tapahtumavastaavat

Ideoivat ja suunnittelevat Dumpin tapahtumat sitseistä Uusien bileisiin ja Vapusta Lemmenristeilyyn. Tapahtumavastaavia on hallituksessa kaksi. He hoitavat yhteydenpidon tapahtumapaikkoihin ja järjestävät tapahtumiin tarjoilun, ohjelman ja muut tarvittavat toimenpiteet. Pyörittävät lisäksi tapahtumatiimiä, joka avustaa hallitusta etenkin isompien tapahtumien järjestelyissä.

 

Ulkoasiainvastaava

Pitää yhteyttä eri järjestöihin: oman alan ammatti- ja opiskelijajärjestöihin, "sisarainejärjestöihin" ympäri Suomen ja muihin JYY:n ainejärjestöihin. Vastaa myös yhteydenpidosta it-tiedekunnassa opiskeleviin vaihto- ja tutkinto-opiskelijoihin. Avustaa tiedekunnan kv-suunnittelijaa tiedottamaan opiskelijoille kansainvälistymismahdollisuuksista ja järjestää keväisin vaihtoillan suomalaisille opiskelijoille.

 

Liikuntavastaava

Vastuussa Dumpin viikottaisten liikuntavuorojen järjestelyistä sekä erilaisten puulaakien ja muiden liikuntatapahtumien osallistumisista. Tiedottaa jäsenistölle sekä vakiovuoroista, että muista tapahtumista ja niihin liittyvistä käytännöistä. Järjestää vuosittain laskettelureissun ja lumiriehan lisäksi useita pienempiä liikuntailtoja.

 

Tiedottaja

Vastaa Dumpin sähköpostilistojen sekä jäsenrekisterin ylläpidosta ja kehittämisestä. Hoitaa yleistä tiedotusta Dumpin sisällä ja tarpeen mukaan välittää Dumpin ulkopuolista tiedotusta jäsenistölle. Lisäksi tiedottaja huolehtii www-sivujen tietojen ajantasaisuudesta.

 

Ympäristövastaava

Vastuussa Dumpin ympäristöystävällisestä toiminnasta: ohjeistaa ja huolehtii jätteiden kierrätyksestä toimistolla ja tapahtumissa, pyrkii vähentämään roskien tuottoa ja kehittää ympäristöystävällisempiä toimintatapoja kaikessa toiminnassa.

 

Webmaster

Ylläpitää ja tarpeen mukaan muokkaa Dumpin www-sivuja. Vastuussa myös netistä löytyvästä tenttiarkistosta yhdessä kopovastaavan kanssa. Tekee tarvittaessa sivut erilaisille tapahtumille (esim. vuosijuhlasivut).

 

Graafikko

Suunnittelee julisteet lähes kaikkiin Dumpin tapahtumiin ja vastaa niiden painatuksesta. Vastuulla myös esitteiden ja mahdollisten muiden painotuotteiden suunnittelu sekä niin vanhojen haalarimerkkien lisätilaukset kuin vuosittain vähintään uuden fuksimerkin suunnittelu.

 

Viinivastaava

Valmistaa juotavaa tarjolle Dumpin tapahtumiin ympäri vuoden ja täten piristää jäsenistön toimintaa ja elävöittää tapahtumia :D